VUOSI 2017
Sairastuin alkuvuodesta astmaan,
vaikeaan sellaiseen.
Vaikka kuinka päätin selvitä,
osa minua katosi.
Ei ollut oikein sanoja annettavaksi,
ei mitään sellaista,
millä olis lopulta väliä.
Kun ei oikein jaksanut puhua,
kirjoittaminenkin tuntui valheelta.
Syksy on ollut kauniimpi kuin koskaan,
olen nähnyt värit paremmin.
On ollut aikaa katsoa.
Kesä meni,
oli tärkeät juhlat
joiden yli läheiset rakkaat kantoivat minut,
kun en itse selvinnyt.
Oli pieniä askelia ja isoja pudotuksia.
Lanka
ja rakkaus neuleisiin on pitänyt päivät kulkevina.
Aijon parantua,
mutta se ottaa aikaa,
enemmän,
mitä kukaan osasi edes pelätä.
-ote päiväkirjastani.