Kuka minä olen

Oi elämän koukeroiset tiet.

Minulla on vahva usko siihen että asioilla on tarkoitus ja taipumus järjestyä.

Joskus vankkakin usko horjuu, niin kävi minullekin, mutta onneksi lopulta sain huomata, että olen perillä.

Päädyin uuteen työhön, korujenmaailmaan, ja sain yhditettyä siihen ison osan rakasta harrastusta, neulontaa.

Minun tarinani

Minä olen äiti ja kätilö

Olen kasvattanut tukevan kivijalan elämälleni. Kulkenut tavanomaisia ja turvallisia polkuja. Hoivannut ja huolehtinut, ollut läsnä ja kuullut. Peruskoulusta lukioon, iltalukio jotta voi samalla tehdä töitä, päästä käsiksi omaan elämään. Kätilöopinnot Rovaniemellä. Oma perhe. Lapset halusin hoitaa kotona kouluikään asti. Töihin Kemiin ja myöhemmin Ouluun. Onnellisia vuosi tärkeässä työssä.

"Sairastuin alkuvuodesta astmaan, vaikeaan sellaiseen. Vaikka kuinka päätin selvitä, osa minua katosi.
Ei ollut oikein sanoja annettavaksi, ei mitään sellaista, millä olis lopulta väliä.

Lanka ja rakkaus
neuleisiin ovat pitäneet päivät kulkevina.
Aijon parantua, mutta se ottaa aikaa, enemmän kuin mitä kukaan osasi edes pelätä. "

Pirjo Lakkapää

-päiväkirja 2017

Sitten tapahtui jotain odottamatonta

Sitä voi roikkua löysässä hirressä vaikka kuinka pitkään.

Olin koko ajan hengästynyt ja yskin. En voinut kävellä enkä puhua.

Olin takertunut turvalliseen rakkaaseen työhön, en osannut löysätä, sillä tyhjän päälle on pelottavaa pudota. Olin enemmän sairauslomalla, kuin töissä, silti en voinut antaa periksi. Ei vakityötä voi jättää nuin vaan.

Polvillesi

Sitten tapahtui se, mitä kukaan ei toivo. Molemmat vanhempani sairastuivat vakavasti. Putosin polvilleni. Ymmärsin, että minun on viimein tehtävä päätöksiä, tässä kunnossa en pystyisi heitä hoitamaan. Oli ensin hoidettava itseäni, oli etsittävä uusi tie, mitä kulkea.

Uusi alku

Ja niin tein, menin nettiin, selasin aikani ja siinä se oli; avoin haku koulutukseen. Hain opintovapaata, pääsin kouluun ja uusi elämä alkoi.

Koulu ja neuleyhteisö kantoivat yli hirveimmän

Rakkaan äidin sairaus oli paha, saimme heti tietää, että aikaa on vähän. Kävin koulua, aloin parantua ja vietin kaiken vapaa-aikania äitini rinnalla. Se oli rankkaa mutta tärkeää aikaa.

Mielenkiintoinen tekeminen, läheisten ja neuleyhteisön tuki auttoi selviämään.

Sain terveyteni takaisin

Nyt elän normaalia, atmaa sairastavan ihmisen elämää. Reagoin edelleen ärsykkeisiin helposti, mutta pystyn liikkumaan ja selviämään normaalista kodin askareista. Olen onnellinen siitä.

Olen kiitollinen

-Sain erittäin hyvää kohtelua työpaikallani.

-Sain läheisteni täydellisen tuen.

-Tulin lähteneeksi uusille urille.

-Saan kuulua yhteisöön, jota arvostan.

Silloin voi antaa tuulen tarttua tukkaan
ja nauraa vatsamakkarat kippuralla.

Kesä on kulkenut ohituskaistaa,

mennyt menojaan perävalot vilkkuen.

Ja sitten tuli juhannus.

Oli lämmintä.

Oli aurinkotuoli ja kylmää juotavaa.

Oli ruokaa joka lähtöön

ja sitä syötiin pitkään ja rauhassa.

Oli elukoita enemmän kuin tarpeeksi.

Oli sade.

Oli paiste.

Oli hurmaava hetki,

kun satoi ja paistoi,

järvi kimmelsi,

tuoksui raikkaus

ja minä käperryin kultani kainaloon

hätävaraksi viriteyn pressun suojassa,

grillin tiristessä vieressä.

Oli pihapelit,

oli aikaa.

Oli nuotio ja savu,

joka karkoitti sääsikipilvet.

Oli hymyilevät lapset

ja hassut hetket.

Ja tietenki sauna,

ja järvi,

ja melkein pysähtynyt sydän siitä jäätävästä vedestä.

-ote päiväkirjastani 2016

Perustin siskoni kanssa neuleaiheisen videokanavan Villapesuohjelman Tammikuussa 2018.

Videoiden kuvaaminen ja editointi on mielestä hauskaa.
Suunnittelemme neuleohjeita ja kierrämme tapahtumissa puhumassa neuleyhteisön merkityksestä.

Mallistoni

Mallistoni kasvaa ja kehittyy, siinä missä me kaikki. Ispiroidun suunnitteluun pienessä työhuoneessani, lankojen ja ohjeiden keskellä, siinä ihan sekaisen työpöytäni vierellä.

Kun ajatus syttyy, makustelen sitä hiljaa, annan ajan kulua. Aika tekee hyvää työtä.

Toisinaan taas pomppaan pystyyn ja ryhdyn työhön. Siinä se on, hetkessä!